Isän menetys nuorena

Mietin monesti, että mitäköhän isä ajattelee minusta.

Katsooko hän?

Näkeekö hän edes minua?

Sillä minä en näe,

enkä tule koskaan enään näkemään häntä.

Muistan hänen kasvonsa, mutta en ääntä.

Näen häntä joskus unissani.

Yleensä itken ja halaan häntä.

Hänestä on jäänyt sairas olemus ja kuva muistiini.

Syöpä on ruma ja voimakas asia.

Rakastakaa toisia, kun se vielä ehditte.

Minusta tuntuu, etten ehtinyt tarpeeksi.

Hän ei tule näkemään, kun valmistun koulusta,

kun tapaan jonkun kivan tytön, jonka haluan esitellä hänelle,

"Isä katso, olen onnellinen näin"

kun perustan perheen,

kun minusta tulee mies,

kun saan ensimmäisen työpaikan,

kun saavutan lahjoillani jotain.

Kaikki jää silmin näkemättä.

Hän olisi lähtenyt kanssani jääkiekkopeleihin, keikoille ja festareille.

Isän kanssa oli turvallista olla.

Hän otti aina iisisti.

Isä on kadotettu roolimallini.

Identiteettini mallikuva ja inspiraatio

ei ole enään täällä maan päällä.

Isä silti elää minussa.

Sen näkee.

kävelytyyli

kiinnostuksenkohteet

ulkonäkö

piirteet

tavat

luonne

asenne

ja itsenäisyys

Kun katson omia kasvojani peilistä,

näen osan isästä.

Minä olen hänen poikansa.

Hän ei koskaan häviä minusta.

Uskon, että hän kuulee nämä ajatukseni. Se usko helpottaa oloani.

Isä katso,kun minä kasvan.

Toivon,

että olet ylpeä minusta.